Suomen teollisuudella menee huonosti. Pitkän aikaa se on syönyt olemassa olevaa tuotantopääomaansa investoimatta tuotannon kehittämiseen. Nokian puhelinteollisuuden häivyttyä Microsoftin omistukseen Suomen jalostusaste on vain laskemassa. Äänekosken ja Kuopion uudet selluloosahankkeet upottavat jalostusasteen pelkkään selluloosaan. Sen kilohinta oli 1970-luvulla neljä markkaa, eikä taida euroissakaan olla enempää.
Samoin metalliteollisuudessa määrällisesti suurin osa tuotantoa on nykyään pelkkiä perusmetalleja. Jalostusaste on tosi alhainen. Lisäksi kaivostoiminta on pääasiassa ulkomaiden omistuksessa kuin myös jalostuslaitosten. Yli 20 vuotta jatkuneen porvarillisen talouspolitiikan ansiosta Suomi on pudonnut teollisuusmaiden keskikastiin. Kaikki mahdollinen on myyty jo ulkomaisten riistokapitalistien omistukseen.
Marxilaisena taloustieteilijänä en voi alkuunkaan ymmärtää sitä hypetystä eli hurmoshenkistä ylistystä, jota Euroopan Unionin ja Suomen oikeistoporvaristo esittävät vapaan markkinatalouden ihanuudesta. Yksinkertaisesti pidän sitä vähä-älyisenä markkinamekanismien hallinnan tajuamisen puutteena. Terävä-älyiset riistokapitalistit osaavat käyttää näitä älyn aukkopaikkoja hyväkseen.
Siksipä kerron tässä kahden amerikkalaisen teollisuusmiljardöörin tarinan johdatuksena sille, miten Suomessa olisi pitänyt toimia. Yhdysvaltain laajat markkinat tarjosivat skotlantilaiselle Andrew Carnegielle ja amerikkalaiselle John D. Rockefellerille rajattomat mahdollisuudet rikastua, mutta vain kehittämällä alansa tuotantoa taloudellisin perustein huippuunsa.
Viime vuosikymmenien hallituksilla kaikki siitä viisaudesta on ollut hukassa. Kertaanpa lyhyesti heidän menestystarinansa. He hankkivat haltuunsa omalta alaltaan – siis terästeollisuudesta ja öljyteollisuudesta – koko tuotantoketjun haltuunsa, jolloin kukaan keinottelija ei päässyt vetämään välistä. Carnegie hankki omistukseensa niin rauta- kuin hiilikaivokset, metallinjalostuksen, kuljetukset ja myös myyntiorganisaation. Missään vaiheessa rahaa ei päässyt valumaan ulos keinottelijoille.
Suomen oloissa lähimmäksi tätä päästiin presidentti Urho Kekkosen aikana. Koska Suomessa on pienet markkinat ja kukaan suomalainen kapitalisti ei pysty pitämään koko toimintaa käsissään, niin ainoa vaihtoehto on Suomen valtio. Ajatellaanpa vaikka Suomen kone- ja laivateollisuutta. Suomen valtion tulisi omistaa tarvittavat kaivokset, energiantuotanto, liikenneyhteydet, tuotteiden jalostus ja myynti. Suomen oikeistoporvaristo on tuhonnut koko ketjun ja siksi olemme vajoamassa keskitason teollisuusmaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti